Hampaiden kuluminen yhä yleisempi ongelma
Narskuttelijan hammas lohkeaa helposti
Hampaan uloin pinta muodostuu kiilteestä, joka on ihmisen kovinta kudosta. Kiille muodostaa hammasta suojaavan kuoren, jonka pitäisi kestää koko eliniän. Kulunutta kiillettä ei voida palauttaa, minkä vuoksi kulumisen ehkäisy on tärkeää. Erityisen alttiita kulumiselle ovat muun muassa narskuttelijoiden ja refluksitautia sairastavien hampaat.
Hammaslääkärin pitäisikin aina tarkistaa reikien ja ientulehduksen lisäksi myös hampaiden kuluminen. Varhainen diagnoosi on tärkeää, koska kulunutta kiillettä ei saada palautetuksi takaisin.
Hampaiden pitäisi säilyä käyttökelpoisina koko ihmiselämän. Vastaanotoillaan hammaslääkärit näkevät kuitenkin yhä enemmän nuoria ihmisiä, joiden hampaat ovat pahasti kuluneet. Jos hampaiden kulutuspinta on vaurioitunut jo nuorena, miten pärjätä vanhana?
Kulumisen taustalla monia syitä
Ylivoimaisesti yleisin syy hampaiden kulumiselle on bruksismi eli hampaiden narskuttelu. Myös kemiallinen kuluminen eli eroosio on nykyään melko yleistä. Eroosiota aiheuttavat ruokavalion hapot, joita on runsaasti muun muassa sitrushedelmissä, etikkatuotteissa sekä urheilu- ja energiajuomissa. Eroosio voi johtua myös siitä, että vatsahappoja pääsee suuhun närästyksen tai oksentelun seurauksena. Oksentamisen taustalla taas voi olla syömishäiriö, anoreksia tai bulimia. Erilaiset syömishäiriöt ja refluksitauti voivat siis vaarantaa myös hampaiden terveyden.
Myös vääränlainen harjaaminen voi vaurioittaa hampaita. Liika harjaaminen tai liian kova hammasharja kuluttavat hampaiden ienrajat helposti koveralle kuopalle, jopa niin, että hammaskaula voi muistuttaa osittain kirveellä kaadettua puun tyveä. Tätä kutsutaan hampaiden abraasioksi.
Hammaslääkärin on helppo erottaa nämä kulumisen muodot toisistaan ja näin puuttua kulumisen syyhyn. Tärkeää on kiinnittää huomiota muun muassa oikeaan harjaustekniikkaan ja oikeaan ruokavalioon.
Stressi voi näkyä myös hampaissa
Kulumisessa varhainen diagnoosi on erittäin tärkeää, jotta kuluminen voidaan pysäyttää ajoissa. Vaurioiden korjaaminen on erittäin vaikeaa ja pahoissa tapauksissa usein myös työlästä ja kallista.
Bruksauksen eli narskuttelun seurauksena hampaiden purupinnat kuluvat helposti, usein jopa puhki. Tämä aiheuttaa purupintojen viiltelyä sekä puruarkuutta. Kuluneiden etuhampaiden kärjet alkavat lohkeilla pieninä murusina, koska hampaan kärjet ovat ohentuneet kielen puoleisten pintojen kulumisen vuoksi. Tämän seurauksena hampaat vääjäämättä lyhenevät. Kuluminen tapahtuu usein hitaasti, joten hampaiden lyhenemistä ei aina itse huomaa. Bruksaajan hampaat myös lohkeilevat usein ja hänen hampaidensa paikat pettävät helposti.
Narskuttelu aiheuttaa usein myös päänsärkyjä, ohimokipuja, alakasvojen lihasjäykkyyttä sekä pahimmillaan leukanivelten naksumista ja muita niveloireita. Usein sen aiheuttamat kiputilat heijastuvat myös korvaseudulle. Koska hampaiden narskuttelu tapahtuu useimmiten öisin, sitä on vaikea itse tiedostaa. Syitä narskutteluun on monia. Purennan epätasapaino ja alitajuinen stressin purku ovat niistä ehkä yleisimmät.
Avuksi purentakisko ja fysioterapiaa
Bruksausta hoidetaan urheilijan hammassuojaa muistuttavalla purentakiskolla, jota käytetään öisin. Sen tarkoituksena on laukaista ja rentouttaa puremalihaksia sekä suojata hampaita kulumiselta. Kisko estää hammaspintojen kulumisen, koska se on ylä- ja alahampaiden välissä suojana. Kiskon käyttöön tottuu yleensä helposti. Sitä käytettäessä leukojen lihaksia on syytä jumpata ja venytellä annettujen ohjeiden mukaisesti. Tarvittaessa apua lihasvaivoihin voidaan hakea myös asiaan perehtyneeltä fysioterapeutilta.
Kuluneet ja lyhentyneet etuhampaat voidaan korjata keraamikruunuilla. Heikot, laajat ja kuluneet hammaspaikat suositellaan korvattavaksi vahvoilla E-max-materiaalista valmistetuilla keraamisilla paikoilla tai osakruunuilla. Jos hampaita puuttuu useita, harkitaan usein hammasparien lukumäärän lisäämistä, varsinkin jos leukojen puruvoimat ovat suuret.
On erittäin tärkeää, että tällaiset laajat hoidot suunnitellaan huolellisesti ja ajoitetaan oikein. Tavoitteena on aina mahdollisimman pitkäaikainen ja kestävä lopputulos, mieluiten elinikäinen.