Oikomishoito
Ortodontia tulee sanana kreikankielestä ja tarkoittaa hampaan suoristamista eli oikomishoitoa. Ortodontiaan sisältyy kuitenkin hampaiden siirtämisen lisäksi kokonaisvaltainen leukojen kasvun ja purennan kehityksen ohjaaminen.
Virheellinen purenta voi aiheuttaa pään ja kasvojen kiputiloja, sekä estää kunnollisen pureskelun. Lisäksi usein hampaat on vaikeammin puhdistettavissa. Virheellinen purenta vaikuttaa usein myös haitallisesti ulkonäköön. Virhepurenta voi myös kuluttaa hampaita ennenaikaisesti. Purentavirheen tärkein aiheuttaja on perintötekijöissä, mutta myös muut tekijät, kuten pitkäaikainen peukalon imeminen, suuret kita- tai nielurisat tai hampaiden menetykset voivat johtaa oikomishoitoon.
Oikomishoitoa voidaan tehdä jo alle kouluikäisille, mutta tavallisimmin hoito tehdään 9-12 vuoden iässä, jolloin leukojen kasvuun voidaan vielä vaikuttaa. Ikä ei kuitenkaan ole oikomishoidon este, myös aikuisten hampaita voidaan oikoa.
Oikomishoidon kesto on hyvin yksilöllistä. Lapsilla oikomishoito kestää yleensä pari vuotta sen nivoutuessa leukojen kasvuun ja pysyvien hampaiden puhkeamiseen. Aikuisilla voi jonkin yksittäisen hampaan asennon korjaus kestää vain muutamia kuukausia, laajemmin toteutettuna hoito voi kestää jopa pari vuotta. Hoitoa seuraa yleensä ylläpitovaihe, jotta siirretyt hampaat eivät palaudu takaisin. Tämä tehdään joko irrotettavalla muovilevyllä tai hampaiden taakse liimatulla teräslangalla, eli retentiolangalla.
Hampaiston oikomishoidolla pyritään saamaan toiminnallisesti hyvä ja ulkonäöllisesti kaunis purenta. Suurimmassa osassa aikuisen oikomishoidossa syy onkin esteettinen, eli toive saada tasaisempi hammasrivistö. Vaikeita purentavirheitä ei pystytä hoitamaan pelkällä oikomishoidolla. Tällöin tulee kysymykseen oikomishoidon rinnalle leikkaukset, joissa joko ala- tai yläleukaa siirretään uuteen asentoon.